Työ NATO-esikunnassa

Suomalaisen upseerin mennessä työhön kansainväliseen, NATO-johtoiseen esikuntaan, moni ajattelee hänen menevän tekemään perinteistä ”upseerin” työtä. Suunnittelemaan joukkojen toimintaa, tulevia operaatioita, huoltoa, arvioimaan vastustajan toimintaa tai muuten johtamaan sotilaallista esikuntatyötä. Näin saattaa joskus Afganistanissa ollakin. Kokonaiskuva vain on varsin erilainen.

NATO-johtoisia operaatioita leimaa sotilaallinen ylivoima. Jopa Afganistanissa NATO on todellisuudessa täysin ylivertainen. Yksinkertaisimmillaan voisi ajatella, että operaatiot kulkevat onnistumisesta toiseen. Asettamalla ylivertainen sotilaallinen voima alueelle voidaan tavoitteet saavuttaa nopeasti, kerätä voitosta saatava mielihyvä ja valmistella uutta operaatioita. Esikuntaupseerit kierrättävät vanhat käskyt uuden vastuualueen vaatimuksia vastaaviksi ja juna kulkee.

Todellisuudessa suomalainen upseeri havaitsee olevansa tietokoneensa ääressä esikunnan toimistossa miettimässä, miten tämä yhteiskunta toimii. Minkälainen on maan poliittinen kartta? Energiahuolto? Sosiaalituki? Taudit ja terveydenhuoltojärjestelmä? Onko infra kunnossa? Miten uskontojen välinen tilanne kiristää välejä ja saadaanko ortodoksi ja muslimi keskustelemaan keskenään? Pehmeiden keinojen maailma vyöryy kapteenin yli ja haastaa kaiken sen koulutuksen, joka ei kaikkinensa vastannutkaan kovaan operaatioon lähteneen sotilaan mielikuvia esikuntatyöstä NATO-esikunnassa.

Suomalainen upseeri tosin pärjää siinäkin. Meillä on kiistaton etu moneen muuhun maahan nähden. Meillä on erinomainen peruskoulutus ja korkea valmius oppia uutta. Materiaali on laadukasta ja upseerit on opetettu ottamaan vastaan ja etsimään uutta tietoa. Se näkyy niissä lukuisissa tuplatutkinnoissa, joita upseerit yhä useammin haalivat.

Reservin upseerit ovat lähes poikkeuksetta korkeasti koulutettuja, monen alan osaajia. KFOR-esikunnassa, jossa palvelen, on minulla alaisena reservin upseereja, joilla on kahdesta kolmeen korkeakoulututkintoa. Tai sellaisia kuin eräs luutnantti, jolla on poliisin työkokemusta viisitoista vuotta, opettajan tutkinto ja työ sekä riittävä määrä sotilaallista koulutusta. He ovat erittäin valmiita sekä kovien että pehmeiden keinojen maailman haasteisiin. Kuitenkaan minun ei tarvitse kuin vilkaista ympärilleni ja alan nähdä heikolla kielitaidolla varustettuja peruskoulutuksen saaneita ammattiarmeijoiden ihmisiä, joiden pitäisi tuottaa sama panos kuin ekonomi-diplomi-insinööri-valtiotieteilijäupseerin, joka tekee esikunnallemme töitä kuusi päivää viikossa, kaksitoista tuntia päivässä.

Väistämättä tulee mieleen kysymys: onko kansainvälisen sotilaallisen operaation tarkoitus erottaa taistelevat osapuolet toisistaan vai rakentaa kansalaisyhteiskuntaa? Kun sotilaallisia kykyjä valjastetaan yhteiskunnan vakauttamistehtäviin, on valittu moukari hakkaamaan nastoja paperiin. Sillä on vaikea osua ja pöytä alla voi haljeta joka iskulla. Moukari on suunniteltu raskaisiin lyönteihin tarkoituksenmukaisessa paikassa. Nastojen hienovaraiseen painamiseen on toisenlaiset työkalut.

Kun sotilaallisesti ylivertainen koneisto viedään johonkin ja tilanne vakautuu, alkaa sotilas itsekin keksimään itselleen tekemistä. Ei riitä, että hobbesilainen Leviathan, ylivertainen tuomari, asettuu osapuolten väliin. Sille on keksittävä ”hyödyllistä” tekemistä. Sitä tekemistä keksii niin poliitikko, joka ei näe arvoa sille, että sotilas istuu käsiensä päällä, eikä sille näe arvoa eversti, joka miettii uransa uhraamista tekemättömyyden alttarille. Organisaatio alkaa kehittämään sille kuulumattomia tehtäviä, koska olisi moraalitonta vain istua riitapukareiden välissä ja antaa ajan kulua.  Suunta katoaa, vastuun rajat hämärtyvät ja operaation edessä alkaa siintämään epäonnistumisen mahdollisuus. Ylivertaisesta tuomarista tulee yhteiskunnan vakauttaja, sosiaalityöntekijä, poliisi, syyttäjä, rakennusmestari ja sairaanhoitaja.

Kuinkahan monta kertaa kuulee, että NATO on epäonnistunut Afganistanissa? Siitä huolimatta, että Afganistan on loistava esimerkki kiistattomasta sotilaallisesta voitosta. Taleban ei NATO:n niin halutessa kykene valtaamaan yhtäkään kaupunkia. Yhtäkään kunnon taistelua se ei voita. Tappioluvut ovat täysin suhteettomat. Ja silti joku vielä väittää, että operaatio on sotilaallisesti epäonnistunut. Niin se mielikuvissa onkin, kun moukarilla on alettu tekemään hienomekaanista työtä. Yhteiskunnan rakentaminen on siirretty sotilaiden vastuulle. Kotimaassa kysytään, miksi kohdemaan korruptiota ei saada kuriin ja miksi naisten asema ei tahdo parantua?  Esikuntaupseerin maailmaan on astunut se uusi ja ihmeellinen ei-kineettinen mielikuvien ja tahdon, kognition ja viestinnän maailma. Maailma, jossa sotilaallisia operaatioita mitataan tyttöjen koulutuksella ja turvallisuutta poliisin toimivaltaan kuuluvilla tilastoilla. Mikä mättää?

Operaation tavoitteet mättävät. Kansainvälisten sotilaallisten operaatioiden tehtävät tulee asettaa siten, että ne liittyvät vain turvallisuuden sotilaallisen ulottuvuuden piiriin. Yhteiskunnan rakentamiseen tulee asettaa muut organisaatiot. Sotilaallinen koneisto on parhaimmillaan kansainvälisissä operaatioissa silloin, kun sille annetaan yksinkertainen ja selkeä tehtävä, johon sotilasorganisaatio ammattiarmeijoineen soveltuu.

Kotona asiat voivat olla toisin. Taistelussa omasta kodista meidän täytyy olla kaikessa vahvoja. Onneksi Suomen puolustamiseksi meillä on loistavia ja kykeneviä ammattilaisia ja reserviläisiä. Sen voin todeta joka ainoa päivä Balkanilla.

TommiKangasmaa

Kirjoittaja on valtiotieteilijä, ammattisotilas ja tuottaja joka haluaa realismia yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Näkemykseni ovat omiani, eivätkä edusta työnantajani kantoja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu