Voiko puolustuspolitiikka olla konsensuspolitiikkaa?

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja puolustusvaliokunnan jäsen, Krista Mikkonen kirjoitti tämän päivän Helsingin Sanomien mielipidepalstalla puolustuksen turvaamisesta nykyaikaisin ja kustannustehokkain keinoin. Yksi keinoista olisi asevelvollisuuden maltillinen muutos kohti vapaaehtoisuutta, mikä on vihreiden tavoite.  Perusongelma näissä kannanotoissa on se, että puolustuspolitiikan tekoon liittyy vahvasti oman poliittisen agendan ajaminen. Se ei välttämättä sovi hyvin yhteen puolustuksen tarkoituksenmukaisuuden tai tehokkuuden kanssa.

Puolustuksen suunnittelu on vahvasti salattua työtä. Vain harvat sotilaatkaan pääsevät käsiksi puolustussuunnittelun ytimeen. Sitä työtä tehdään pääsääntöisesti pitkälle koulutettujen ja kokeneiden upseerien toimesta. Puolustussuunnittelun kaikkein salaisimpia tietoja ei luovuteta talon ulkopuolelle. Menettely synnyttää väistämättä tilanteen, jossa kansanedustajien ja puolustuksesta kiinnostuneiden arvioista puuttuu mahdollisuus varmistaa tiedot suoraan alkuperäislähteistä. Se johtaa siihen, että puolustuspolitiikka on herkemmin altis puolueiden arvolinjauksille. Tällaisena voidaan pitää kansanedustaja Mikkosen ja vihreiden painotuksia asevelvollisuuteen tai reservin määrään ja laatuun liittyen.

Tutkin vuosina 2014-2015  eri puolueiden ja kansanedustajien mielipiteitä puolustuksesta Ukrainan kriisin aiheuttamassa kehyksessä. Tutkimusaineistoa kertyi tuhansia sivuja. Aineistosta näkyi hyvin se, miten puolueet suhtautuvat puolustuspolitiikkaan äänestäjiensä näkökulmia myötäillen. Politiikassa tämä ei tietenkään ole mikään löydös. Vihreiden puolustuspolitiikkaa leimaa liberaalien arvojen maailma. Asepalveluksesta on saatava sukupuolineutraali ja vapaaehtoinen, sillä niin puoluetoimistolla lasketaan vihreiden äänestäjien ajattelevan. Siten puolustuspolitiikka on rakennettava tämän lähtökohdan ympärille. Luonnollinen seuraus on se, että puolustuspoliittinen ajattelu lähtee tyystin eri lähtökohdista, kuin sotilaallinen ajattelu.

Sotilaallisessa puolustussuunnittelussa tehdään strateginen tilannearvio, arvioidaan tiedustelutietojen perusteella eri uhkaskenaarioita, verrataan omia mahdollisuuksia ja kykyjä uhkiin ja rakennetaan mahdollisimman toimiva kone vastaamaan potentiaaliseen uhkaan resursseilla, joita poliittinen johto antaa. Puoluepoliittisessa ajattelussa lähdetään siitä, mikä on äänestäjien näkemys puolustuspolitiikasta ja linjataan puolustuspolitiikka sen mukaisesti. Tilanne saattaisi näyttää erilaiselta, jos puoluejohdolla olisi käytettävissään kaikki puolustussuunnitteluun liittyvä aineisto. Valitettavasti se ei ole kansallisen turvallisuuden näkökulmasta järkevää, joten puolueiden johdon pitää luottaa sotilaiden asiantuntijuuteen kaikkein kriittisimmissä tekijöissä.  

Miksi sitten puolustuspoliittisia näkemyseroja syntyy siitä huolimatta, että Puolustusvoimien asiantuntijat informoivat poliitikkoja? Koska he eivät joko a) luota sotilaiden asiantuntemukseen, b) halua sotilaiden ohjaavan yhtä politiikan osa-aluetta, c) voi sitä tehdä, koska äänestäjät kaikkoavat. Hyvin usein oikeat vastaukset ovat b ja c. Poliitikkojen kommenttien perusteella he periaatteessa luottavat Puolustusvoimien asiantuntija-arvioihin. Toisaalta jotkut poliitikoista tuntuvat ajattelevan, että Puolustusvoimat ajaa omia etujaan tai  liioittelee puolustuksen tarpeita.

Puoluepolitiikassa on mahdotonta, että puolueen edustajat ottaisivat vastakkaisen kannan, kuin mitä heidän äänestäjiensä enemmistö ajattelee. Vasemmistoliitto ei koskaan voisi puolustaa NATO-jäsenyyttä, vaikka osoitettaisiin, että sen edut olisivat puolustuskyvyn kannalta kiistattomat. Vihreiden puoluejohto ei voi kannattaa asevelvollisuutta, koska se sotii heidän äänestäjiensä liberaalia arvomaailmaa vastaan. Perussuomalaisten olisi vaikea luopua asevelvollisuudesta, vaikka Puolustusvoimat yhtäkkiä muuttaisikin laskelmien perusteella arviotaan. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa puolustuspolitiikkaa ei voida tehdä konsensuspohjaisesti. Sitä tehdään puoluepoliittisin arvoperustein ilman ensilähteisiin perustuvia tietoja puolustuksen vaatimuksista. Kanervan työryhmän paperi, Puolustuksen pitkän aikavälin haasteet (2014) oli tässä poikkeus, sillä se oli puoluepolitiikasta huolimatta suhteellisen konsensushakuinen. Yksi syy tähän saattoi olla poikkeuksellisen rohkea ja syvälle mennyt informaation jakaminen. Vain vasemmistoliitto jätti paperiin eriävän mielipiteen ja vihreät täydentävän lausunnon. Kanervan paperin yllä olikin jo Ukrainan kriisin painava varjo.

Politiikassa voikin käydä niin, että kansanedustajille jaettu asiantuntijatieto on ristiriidassa puolueiden julkisen politiikan kanssa. Tämä asettaa puolueet vaikeisiin tilanteisiin. Puolustuspolitiikan suhteen esimerkiksi asevelvollisuus ja puolustusmäärärahat ovat tällaisia kysymyksiä. Laskelmat reservin tarpeesta tai materiaalihankinnoista saattavat olla asiantuntijatietojen valossa ristiriidassa sen kanssa, mikä puolueen virallinen ja julkinen linja on. Julkisuuteen annetaan erilaisia viestejä, kuin saadun asiantuntijatiedon perusteella voisi olettaa.

Demokraattisessa päätöksenteossa pyritään kaikilla osa-alueilla tarjoamaan paras tieto päättäjille päätöksentekoa varten. Lisäksi päättäjillä on yleensä pääsy tiedon alkulähteille. Kansallisessa turvallisuudessa tehdään kuitenkin tässä asiassa joitakin poikkeuksia. Tällöin syntyy tilanne, jossa kansanedustajan pitää luottaa asiantuntijaan pääsemättä tarkistamaan kaikkia faktoja. Menettely on kieltämättä joskus hankala ja synnyttää virhearvioita.

Puolustuksen suunnittelussa on kuitenkin hyväksyttävä lähtötietojen osittainen salaaminen. Tämä vaatimus asettaa Puolustusvoimille korkeita vaatimuksia asiantuntijuuden osoittamiseksi ja luottamuksen ylläpitämiseksi. Tästä syystä Puolustusvoimat lähettää parhaiksi asiantuntijoiksi katsomansa henkilöt perehdyttämään poliittisia päätöksentekijöitä. Päätöksentekijöille on osoitettava, että puolustuksen ratkaisut ovat tehty maksimaalisen puolustuskyvyn saavuttamiseksi, järkevillä resursseilla,  ilman muita pyrkimyksiä.

Konsensuspolitiikka puolustuksen suhteen tuskin on mahdollista. Politiikka on arvojen ja asenteiden taistelukenttä, jossa linjauksia tehdään myös uudelleenvalinnan näkökulmasta. Se mikä on puolueen äänestäjien arvomaailmassa  tärkeää, on usein puolueen politiikan linja.  Onneksi nopeat linjamuutokset ovat kohtuullisen harvinaisia. Asevelvollisuuden jatkuva vahva kannatus on siitä hyvä esimerkki. Puolustussunnittelu ei ole mahdollista ilman pitkäjänteistä politiikkaa.

 

TommiKangasmaa

Kirjoittaja on valtiotieteilijä, ammattisotilas ja tuottaja joka haluaa realismia yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Näkemykseni ovat omiani, eivätkä edusta työnantajani kantoja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu