*

TommiKangasmaa

Lisää keppareita maanpuolustuksen tarpeisiin

Venäjän asevoimien yleisesikunnan päällikkö, kenraali Gerasimov on toistuvasti puhunut sodankäynnin muutoksesta. Sodalla ja rauhalla ei ole enää selvää rajaa. Tarinat, kuvat, äänet ja tunteet iskevät vastustajaan jo kauan ennen yhdenkään laukauksen ampumista. Tässä sodankäynnissä ammattilaisia ovat tarinankertojat.

Helsingin Sanomat kirjoitti 26.3. keppihevosharrastajista, eli keppareista. Luin artikkelin mielenkiinnolla. Harrastuksen parissa on kasvamassa tarinankerronnan ammattilaisia. Vieläpä rohkeita sellaisia. Keppariväen hevosilla on kaikilla tarinansa, taustansa, tunteensa ja tavoitteensa. Heidän ratsastajansa ovat osa suurta tarinankertomisen joukkoa. Tarinaansa he elävöittävät liikkeellä ja sosiaalisia suhteitaan he vahvistavat yhteisellä kertomuksella. He viis välittävät niistä, jotka eivät ymmärrä tarinankerronnan mahtavaa voimaa.

Tarina on asevoimille mahtava ase,  suuri uhka ja sietokyvyn kivijalka. Taistelukentällä tarinat ovat aina olleet merkittävässä  roolissa. Niillä on saatu joukko taistelemaan ylivoimaa vastaan, vastustamaan väsymystä ja tappiomielialaa, sekä perustelemaan voiman käyttöä. Tarinoilla on lyöty asevoimia laukaustakaan ampumatta, valloitettu voittamattomia linnoituksia ja käynnistetty  kansanmurhia. Sana ja kuva ovat mahtavia aseita.

Strategisen viestinnän suunnittelijana etsin aina tarinankertomisen ammattilaisia. Olen itse pelannut roolipelejä kahdeksankymmentäluvun puolivälistä lähtien ja siten osallistunut tuhansien tarinoiden kertomiseen. Olen työssäni alkanut ymmärtää, kuinka valmiudet nykyaikaiseen sodankäyntiin syntyvät oudoissa ympäristöissä. Kepparit, roolipelaajat, kirjailijat, elokuvantekijät – kaikki hankkivat valmiuksia, joita tarvitaan intensiivisellä taistelukentällä, jossa kenraali Gerasimovin mukaan taistellaan jo nyt.

Puolustusvoimien upseerikoulutus antaa heikot valmiudet tarinankerrontaan. Se ei anna valmiuksia informaatiosodankäynnin kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen, eikä anna riittäviä valmiuksia kohdata informaatiovaikuttamista. Onneksi  edes loistava koulujärjestelmämme antaa hyvän pohjan. Meidän peruskoulutuksessamme informaatiosodankäynti on elektromagneettisen kentän hallintaa, tietoverkkosodankäyntiä, operaatio- ja tietoturvallisuutta.  Kokonaisuuden ymmärtämiseen pyrkivät informaatiosodan ammattilaiset joutuvat käymään pitkän ja vaivalloisen itseoppimisprosessin hallitakseen retorisia taitoja, tunnistaakseen informaatiovaikuttamista ja käyttääkseen sanan voimaa sen todellisessa merkityksessä. Puutteemme ovat liian näkyvillä. Jokainen retoriikan tutkija voi nähdä sen kirjoituksistamme, jotka täyttyvät faktasta ja huutavat tunteettomuuttaan. Me emme osaa vielä kertoa tarinaa. Samalla se tarkoittaa sitä, että toisen tarina tulee voittamaan omamme.

Onneksi myös me pyrimme kehittymään. Hitaasti, mutta oikeaan suuntaan. Me emme halua, että meidät lyödään informaatiorintamalla. Olemme perustaneet visuaalisen kerronnan tulivoimaa. Taistelukamera-ammattilaisemme Kaartin jääkärirykmentissä kouluttavat nykypäivän taistelukentälle tuiki tärkeitä informaatiosodan reserviläisiä. Maanpuolustuskorkeakoulu yrittää ravistella harteiltaan kineettisen ajattelun painolastia ja pyrkii vastaamaan taistelukentän muutokseen. Laadullinen ajattelu alkaa löysäämään määrällisen koulukunnan hirttoköyttä.  Puolustusvoimien johdossa ovat silmät auenneet. Muutos on hidasta, mutta oikean suuntaista. Hyviä tuulia suomalaisten puolustamisen kannalta.

Myös henkilöstö on muuttumassa. Kolmekymmpiset upseerimme suhtautuvat tarinoihin eri tavalla. He ovat kasvaneet mediaympäristössä, jossa tarinoita tarjotaan muussakin, kuin kirjojen muodossa. Monet uskaltavat jo  rohkeasti keskustella tarinoiden merkityksestä perinteisen voimankäytön rinnalla. He kulkevat sujuvasti Skyrimin, Mass Effectin ja roolipelien maailmassa. Valitettavasti he ovat joutuneet hankkimaan informaatiosodankäynnin valmiutensa ympäristössä, joka on ajatellut vain määrällisesti, laskenut tunteettomasti ja suunnitellut niiden faktojen perusteella, mihin upseereillamme on muodollisen koulutuksen tuottama ymmärrys.

Jos minun pitäisi toivoa jotain, toivoisin meille koulutusta ja  kykyä ajatella sodankäyntiä osana suurempaa kertomusta. Ilman tarinaa ei voi taistella. Toivoisin myös, että ymmärtäisimme, miksi me yleensä valmistaudumme käyttämään sotilaallista voimaa. Sitä käytetään vain ja ainoastaan jonkun tarinan tähden. Meidän tarinamme liittyy tavalla tai toisella tavallisen suomalaisen puolustamiseen. Ottaisin siksi mielelläni tiimiini tai esimiehekseni niitä upseereja, joilla on tarinankerronnan taustaa ja ymmärrystä. Joidenkin vuosien päästä saisin ehkä mahdollisuuden työskennellä kepparitaustaisten ammattilaisten kanssa.

Keppariharrastajille haluan sanoa, että  ymmärrän heidän harrastuksensa luonteen,  enkä halua sitä millään muotoa militarisoida, kuten pesäpallolle tehtiin, mutta kovia valmiuksia se luo modernin taistelukentän ymmärtämiseen. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Eikös Kalevalassakin laulettu vastustaja suohon?

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

"He kulkevat sujuvasti Skyrimin, Mass Effectin ja roolipelien maailmassa."

Suosittelisin enemmänkin Counter Strikea, Armed Assault III:sta ja ehkä ripaus vaikkapa Doomia päälle. Ne sopivat paremmin sotilaille.

Keppareihin en luottaisi kriisin hetkellä sen enempää kuin keppanan lipittäjiin.

In God we trust, but however everybody needs some good friends like mr. Smith & mr. Wesson just in case

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Hienoa että Kangasmaa on palannut linjoille!

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Mielenkiintoinen kirjoitus. Luotan siihen, että kovan paikan tullen Hollywoodin käsikirjoittajat kyllä puolustavat Suomea -- maksua vastaan tietysti -- vaikkemme edes olisi Naton jäsenenä.

Hollywood Predicted 9/11

Toimituksen poiminnat