*

TommiKangasmaa

Kaikki blogit puheenaiheesta Pakolaiskeskustelu

Hiienkoski, Husu & Hirvimäki

Puheenvuoroni sisältää ehdotuksen kahdelle kanssablogistille siitä miten voisimme päästä Suomen asiassa yhdessä eteenpäin uudella tavalla. 

Pakolaiskeskustelu tökkii!

TV-uutiset kertoi eilen, että pakolaiskeskustelu Suomessa tökkii. Ihmiset eivät uskalla sanoa mielipidettään pakolaiskeskusteluun liittyen pelätessään leimautumista rasistiksi, tai mikä vielä pahempaa(?) suvakiksi.

Uutisen mukaan noin 50% suomalaisista jakaa edellä kerrotun näkemyksen. Tämä tarkoittanee, että toinen puoli suomalaisista kuuluu sitten joko rasisteihin tai suvakkeihin ihan näkyvästi.

Kumpaan ryhmään sinä kuulut? Vai kuulutko hiljaiseen enemmistöön?

Saksalaiset(kaan) eivät luota tulevaisuuteen

Saksalaisten luottamus tulevaisuuteen on viimeisten 12 kuukauden aikana romahtanut, vaikka tyytyväisyys oman elämän taloudellisen puolen kehitykseen on yhä luja.  Eniten huolta aiheuttavat pakolaisvirta, terrorismihyökkäysten yleisyys, kansainväliset kriisit sekä Saksan sisäinen turvallisuus.  

Notkahdus luottamuksessa tapahtui vuoden 2015 kesän lopussa, kun suuret pakolaisvirrat lähtivät toden teolla vyörymään.

Pakolaiskeskustelun pohjakosketuksia: Eläkeläisen mielipiteestä ykkösuutinen

Eläkkeellä oleva poliisiylijohtaja Mikko Paateron näkemykset Suomea uhkaavasta terrorismista ja sitä varten organisoituneista pakolaisista  ovat olleet näkyvästi esillä medioissa kautta maan. Hypetyksen aloitti Yleisradio.

Kulttuurinen suunnistustaito - pakolaiskeskustelu Suomessa

Kulttuurin ymmärrys antaa taitoa suunnistaa vieraassa maassa. Se, joka ymmärtää paikallista kulttuuria, osaa suunnistaa tapojen, sääntöjen ja kohtaamisten maailmassa. Se, joka on oppinut lukemaan karttaa toisin, eksyy ja toimii väärin. Pakolainen Suomessa suunnistaa usein välineillä jotka me olemme jättäneet taaksemme jo paljon aikaisemmin. Jos lähtisin pakolaiseksi Saudi-Arabiaan, olisin hukassa uusine välineineni.

Vastaanottokeskus Ahvenanmaalle

Ministeri Jussi Niinistö kehotti, että Ahvenanmaan olisi aika perustaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus. Ahvenanmaa on Suomen ainoa maakunta, jossa tällä hetkellä ei ole vastaanottokeskusta tai hätämajoitusyksikköä, vaikka paikka olisi verrattain otollinen turvapaikanhakijoiden vastaanottoon monestakin syystä.

Uutisen mukaan Ahvenanmaan edustajat suorastaan pöyristyivät Jussi Niinistön ehdotuksesta. Pallo ei kuulemma ole suinkaan Ahvenanmaan maakunnalla:

Kära fru Wallström: Även Sverige borde minnas sin historia

Kära fru Wallström: Även Sverige borde minnas sin historia

*

Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström opasti Suomea muistamaan oman historiansa:

”Otimme 70 000 suomalaista sotalasta – Suomen kannattaisi muistaa historiansa

http://yle.fi/uutiset/ruotsin_ulkoministeri_otimme_70000_suomalaista_sotalasta__suomen_kannattaisi_muistaa_historiansa/8281927

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä